Parhaat keinot henkilöbrändin rakentamiseen
| | | | | | |

Parhaat keinot henkilöbrändin rakentamiseen

Henkilöbrändi tarkoittaa yksinkertaistettuna henkilön mainetta. Meillä kaikilla on sellainen. Joillain se on vahvempi, joillain heikommin tunnistettavissa, mutta kaikilla se kuitenkin on. Henkilöbrändiä voi kuvata tapana, jolla sinusta puhutaan kun et ole paikalla. Henkilöbrändäyksessä pätevät samat yleispiirteet kuin tuotteen tai yrityksen brändäämisessäkin. Se on pitkäjänteistä työtä, jossa muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa. Ihanteellisessa tilanteessa henkilöbrändi vastaa totuutta. Se…

Yrittäjän työaika ja työtunnit
|

Yrittäjän työaika ja työtunnit

Olen ollut jo sen aikaa yrittäjänä, että kellokortti, tarkkaan määritellyt työajat ja niin sanottu ”ysistä viiteen” -työpäivä tuntuvat todella kaukaiselta. Nyt kun tarkastelen työntekoani, huomaan että jaksan harvoin, jos ollenkaan, todella keskittyä töihin kahdeksaa tuntia putkeen. Tarkoitan tällä sitä oikeasti tehokasta työaikaa, jolloin saa paljon aikaiseksi. Kyllähän koneella voi istua kahdeksan tuntia, nuokkua palaveriputkessa ja…

Etätyölomien ihanuus
| | | |

Etätyölomien ihanuus

Kun aloitin reilut kolme vuotta sitten päätoimisena yrittäjänä, olin ihan fiiliksissä kotitoimiston ja yrittäjän vapauden luomista mahdollisuuksista. Eikä pidä käsittää väärin – ne ovat vieläkin ihan parasta tässä hommassa. Se tuli kuitenkin pikkuhiljaa selväksi, että kotitoimistonkin seinät kaatuvat jossain vaiheessa päälle. Pitkä koronakevät 2020 vauhditti kotitoimistoon tylsistymistä, mutta huonejärjestyksen muuttaminen piristi hetkeksi kotitoimistossa työskentelevää. En…

Mitä Get SoMe Help on tehnyt vuoden 2022 aikana?
| | | | | | | |

Mitä Get SoMe Help on tehnyt vuoden 2022 aikana?

Pysähdyin pohtimaan minkälaisia työtehtäviä kuluvaan vuoteen on kuulunut eniten. Get SoMe Help tarjoaa yhteistyökumppaneineen monenlaista digipalvelua, mutta on havaittavissa selkeitä trendejä, joille on eniten kysyntää. Tällaisten asioiden parissa minä Martina olen puuhastellut eniten vuonna 2022: Sisällöntuotanto. Artikkeleista somesisältöihin. Nykyään kysytään paljon myös videomateriaalia, jota tuotan myös tosi mielelläni someen. Maksetut somemainokset. Sekä mainosten toteuttaminen avaimet…

Kolme vuotta yrittäjänä – Millaista yrittäjyys on ollut
| | | | | | |

Kolme vuotta yrittäjänä – Millaista yrittäjyys on ollut

Olen toiminut nyt kolme vuotta yrittäjänä. Pysähdyin miettimään parhaita paloja ja hetkiä tuolta ajalta. Vuoristorataahan se on edelleen ollut, mutta enimmäkseen nousujohteista sellaista. Nautin edelleen yrittäjän vapaudesta ja siitä, että voin tehdä työkseni sitä mistä pidän ja mitä tekisin, vaikka se ei olisi työni. Yrittäjyyden huonompia puolia kuten epävarmuutta oppii sietämään. Yrittäjyyteni alkuun osui tiedätte…

Somestrategian luominen
| | |

Somestrategian luominen

Tällä viikolla ohjelmassani on ollut omien brändieni somestrategioiden laatimista. Teen tämän yleensä kahdesti vuodessa ellei tarvetta ole tsekata tilannetta ja / tai muuttaa kurssia useammin. Luonnolliset ajankohdat tilannekatsaukselle ja tulevan suunnittelulle ovat vuoden alku tammikuussa ja se hetki, joka on nyt käsillä. Paluu töihin kesän jälkeen. Nyt on hyvä hetki tarkistaa missä mennään, mikä toimii…

Yrittäjän lomat ja tien päällä työskentely
| | |

Yrittäjän lomat ja tien päällä työskentely

Kesäloma kolkuttelee jo ovella. Loma-ajat ovat yrittäjälle kuitenkin hieman kaksijakoista aikaa. Toisaalta jokainen tarvitsee lomaa jopa unelmaduunistaan. Yrittäjän vaan täytyy suunnitella taloutensa tarkemmin, jotta voi lomailla. Meille ei makseta loma-ajalta palkkaa eikä tuuraajaakaan yleensä ole. Jos työtä ei tee, ei siitä saa myöskään rahaa. Moni yrittäjä paiskii töitä kahta kauheammin ennen lomaa, jotta voi heittäytyä…

Miten tienata somella?
| | | | | | | | | | | | |

Miten tienata somella?

Miten tulla somevaikuttajaksi? Miten päästä alkuun (henkilö)brändin kaupallistamisen kanssa? Miten ottaa sosiaalinen media haltuun ja tienata sillä? Kerron alla oman tarinani, autan sinut alkuun ja kuljen mielelläni rinnallasi pidempäänkin, mikäli niin toivot. Blogiharrastuksesta bisnekseksi – oma tarinani somevaikuttajana Oma tarinani somevaikuttajana ja nykyään myös somevaikuttajien sparraajana/oppaana alkoi tavallaan vahingossa. Kun perustin blogini Tasty Travelissimon (ent….

Get SoMe Help lyhyesti
| | | | | | |

Get SoMe Help lyhyesti

Ensin oli blogi, jonka Martina Häkkinen perusti vuonna 2008 intohimosta kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja tarinankerrontaan. Blogin teemoiksi valikoituivat Martinan sydäntä lähellä olevat ruoka ja matkailu sekä pienten ja suurten elämysten kokeminen. Bloggaaminen vei vuosien saatossa mukanaan muuttuen yhä tavoitteellisemmaksi tekemiseksi. Martina suunnitteli markkinointikampanjoita blogiinsa, teki yhteistyötä useiden yritysten kanssa, otti Instagramin ja Facebookin haltuun ja kasvatti…

Podcast-suosituksia – ura, yrittäjyys ja markkinointi
| | | |

Podcast-suosituksia – ura, yrittäjyys ja markkinointi

Löysin podcastit äitiyslomalla vaunulenkkeillessäni kun halusin tehdä jotain hyödyllistä Järvenpään katuja nukkuvan lapsen kanssa tallatessani. Päätin käyttää vaunulenkkeilyajan hyödyksi oppimalla ja inspiroitumalla podcastien avulla. Mielessä muhi uranvaihdos ja yrityksen perustaminen. Lopun tietänettekin. Tässä sitä ollaan oman digimarkkinointibisneksen pyörittäjänä päätoimisen yrittäjän saappaissa. Podcastit soivat korvilla yhä töitä tehdessäni ja lenkkeillessäni. Listasin tähän kaikki uraan, yrittäjyyteen ja…