Yrittäjän työaika ja työtunnit
|

Yrittäjän työaika ja työtunnit

Olen ollut jo sen aikaa yrittäjänä, että kellokortti, tarkkaan määritellyt työajat ja niin sanottu ”ysistä viiteen” -työpäivä tuntuvat todella kaukaiselta. Nyt kun tarkastelen työntekoani, huomaan että jaksan harvoin, jos ollenkaan, todella keskittyä töihin kahdeksaa tuntia putkeen. Tarkoitan tällä sitä oikeasti tehokasta työaikaa, jolloin saa paljon aikaiseksi. Kyllähän koneella voi istua kahdeksan tuntia, nuokkua palaveriputkessa ja…

Etätyölomien ihanuus
| | | |

Etätyölomien ihanuus

Kun aloitin reilut kolme vuotta sitten päätoimisena yrittäjänä, olin ihan fiiliksissä kotitoimiston ja yrittäjän vapauden luomista mahdollisuuksista. Eikä pidä käsittää väärin – ne ovat vieläkin ihan parasta tässä hommassa. Se tuli kuitenkin pikkuhiljaa selväksi, että kotitoimistonkin seinät kaatuvat jossain vaiheessa päälle. Pitkä koronakevät 2020 vauhditti kotitoimistoon tylsistymistä, mutta huonejärjestyksen muuttaminen piristi hetkeksi kotitoimistossa työskentelevää. En…

Mitä Get SoMe Help on tehnyt vuoden 2022 aikana?
| | | | | | | |

Mitä Get SoMe Help on tehnyt vuoden 2022 aikana?

Pysähdyin pohtimaan minkälaisia työtehtäviä kuluvaan vuoteen on kuulunut eniten. Get SoMe Help tarjoaa yhteistyökumppaneineen monenlaista digipalvelua, mutta on havaittavissa selkeitä trendejä, joille on eniten kysyntää. Tällaisten asioiden parissa minä Martina olen puuhastellut eniten vuonna 2022: Sisällöntuotanto. Artikkeleista somesisältöihin. Nykyään kysytään paljon myös videomateriaalia, jota tuotan myös tosi mielelläni someen. Maksetut somemainokset. Sekä mainosten toteuttaminen avaimet…

Kolme vuotta yrittäjänä – Millaista yrittäjyys on ollut
| | | | | | |

Kolme vuotta yrittäjänä – Millaista yrittäjyys on ollut

Olen toiminut nyt kolme vuotta yrittäjänä. Pysähdyin miettimään parhaita paloja ja hetkiä tuolta ajalta. Vuoristorataahan se on edelleen ollut, mutta enimmäkseen nousujohteista sellaista. Nautin edelleen yrittäjän vapaudesta ja siitä, että voin tehdä työkseni sitä mistä pidän ja mitä tekisin, vaikka se ei olisi työni. Yrittäjyyden huonompia puolia kuten epävarmuutta oppii sietämään. Yrittäjyyteni alkuun osui tiedätte…

Yrittäjän lomat ja tien päällä työskentely
| | |

Yrittäjän lomat ja tien päällä työskentely

Kesäloma kolkuttelee jo ovella. Loma-ajat ovat yrittäjälle kuitenkin hieman kaksijakoista aikaa. Toisaalta jokainen tarvitsee lomaa jopa unelmaduunistaan. Yrittäjän vaan täytyy suunnitella taloutensa tarkemmin, jotta voi lomailla. Meille ei makseta loma-ajalta palkkaa eikä tuuraajaakaan yleensä ole. Jos työtä ei tee, ei siitä saa myöskään rahaa. Moni yrittäjä paiskii töitä kahta kauheammin ennen lomaa, jotta voi heittäytyä…

Instagram = hakukone?
| | | | |

Instagram = hakukone?

Instagramia käytetään yhä useammin hakukoneen tavoin. Mitä Instagramista sitten oikein etsitään ja miten voit varmistaa että sisältösi löytyvät sieltä? Mitä Instagramista etsitään? Esimerkkejä: Tekijöitä markkinointiprojekteille esim. nettisivujen toteuttajia, digimarkkinoinnin kumppaneita ja graafisia suunnittelijoita. Apua arjen pulmiin kuten arkiruokareseptejä, tekemistä ja tuotteita lapsiperheille sekä kodin ja pihan kunnossapitoon liittyviä vinkkejä. Matkakohdeinspiraatiota, ravintolaideoita, majoitusvaihtoehtoja ja muita matkakohteiden…

Get SoMe Help lyhyesti
| | | | | | |

Get SoMe Help lyhyesti

Ensin oli blogi, jonka Martina Häkkinen perusti vuonna 2008 intohimosta kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja tarinankerrontaan. Blogin teemoiksi valikoituivat Martinan sydäntä lähellä olevat ruoka ja matkailu sekä pienten ja suurten elämysten kokeminen. Bloggaaminen vei vuosien saatossa mukanaan muuttuen yhä tavoitteellisemmaksi tekemiseksi. Martina suunnitteli markkinointikampanjoita blogiinsa, teki yhteistyötä useiden yritysten kanssa, otti Instagramin ja Facebookin haltuun ja kasvatti…

Get SoMe Helpin vuosi 2020
| | | | | |

Get SoMe Helpin vuosi 2020

Että sellaisen vuoden sain sitten ensimmäiselle kokonaiselle kalenterivuodelleni yrittäjänä. Ei ollut helpoin mahdollinen vuosi ei, mutta toisaalta oikein hyvä vuosi kuitenkin. Niin hyvä jopa, että uskalsin hypätä heinäkuussa korona-aaltojen suvantovaiheessa sivutoimisesta päätoimiseen yrittäjyyteen. Uskon edelleen, että hyvä tästä tulee. Kevät oli hiljainen, mutta toisaalta myös työaikaa oli vähän lasten ollessa pois päiväkotihoidosta. Panostin hiljaisina kevätkuukausina…

Koronakriisin voittajat
| | |

Koronakriisin voittajat

Vai pitäisikö sanoa selviytyjät. En tiedä onko tässä tilanteessa lainkaan varsinaisia voittajia, mutta olen huomannut, että poikkeuksellisesta tilanteesta on versonut paljon hyvääkin. Monessa yrityksessä lienee kaiken tämän jälkeen esimerkiksi helpompaa tehdä etätöitä kun puitteet sitä varten on laitettu pakon edessä kuntoon. Ihmiset osannevat arvostaa pieniä asioita enemmän, terveydestä ja vapaudesta puhumattakaan. Moni pieni lapsi muistanee…

Kvartaalisuunnitelma työnteon apuna
| | |

Kvartaalisuunnitelma työnteon apuna

On taas aika alkaa tehdä suunnitelmia seuraaville kolmelle kuukaudelle. Minulla on tapana kirjoittaa ylös tavoitteet, suunnitelmat, matkat, projektit ja muut oleelliset tapahtumat kvartaaleittain. Suunnitelmat ja tavoitteet koskevat pääosin työasioita, mutta kirjaan samalla ylös myös muita oleellisia asioita, jotka vaikuttavat elämääni ja ajankäyttööni tulevina kuukausina. Aikaa tähän kaikkeen kuluu noin puolikas työpäivä ja olen kokenut sen…